torstai 20. elokuuta 2009

Lasagne alla ligure




Tänään esittelen kesäisen uunipastan, jota tuli valmistettua lomallani Suomessa. Täällä päin tarkenee sen verran mukavasti, ettei uunia juuri tee mieli lämmittää: tänäänkin lämpötila hipoi 37 astetta varjossa ja olo on kuin poloisilla parvekekukillamme konsanaan! Veltoin ranneliikkein salaatin saa juuri ja juuri pilkottua ja purkista tonnikalat päälle kaavittua. Sunnuntaiksi ovat näköjään luvanneet vihdoin vettä! Vaan onneksi kesän kuluessa kuvamateriaalia on kertynyt muistikortille jopa enemmän kuin tarve vaatii - aloitan siis kuorimalla kermat päältä tämän basilikanhuuruisen ja makunystyröitä hellivän herkun merkeissä. Ligurialaista lasagnea varten tarvitset:

  • reilut 10 levyä kuivaa lasagnepastaa - tai tuorepastaa, katso ohje!
  • puoli litraa maitoa
  • 50g voita, sekä nokare vuoan voitelemiseen
  • 50g (vajaa 1dl) vehnäjauhoja
  • pienehkö purkillinen vihreää pestoa - haluatko valmistaa sen itse? Murskaa marmorimorttelissa valkosipulinkynsi, lisää hyppysellinen merisuolaa ja ruukullinen basilikanlehtiä (nuoret ja pienet ovat parempia). Pyörittele puista survinta hellävaroin reunoja pitkin. Lisätään lusikallinen pinjansiemeniä, jatketaan hiertämistä. Lopuksi lisätään nelisen lusikallista raastettua parmesaania ja yksi pecorinoa, sekä viitisen lusikallista oliiviöljyä, tai vajaa desilitra. Tadaa!
  • muskottipähkinää
  • suolaa ja pippuria
  • 100g vihreitä papuja
  • 200g kiinteää perunaa
  • 50g raastettua parmesaania
Aloita keittämällä perunat ja pavut suolatussa vedessä siten, että niistä tulee al dente, eli lähes kypsiä, muttei ihan. Valmista sillä välin besciamella, eli valkokastike: sulata voi kattilassa, ota kattila sitten pois liedeltä. Lisää vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi massaksi. Lisää maito pienissä erissä samalla sekoittaen. Kun kaikki maito on lisätty ja seos on tasaista, siirrä kattila takaisin liedelle ja kuumenna koko ajan sekoittaen keskilämmöllä, kunnes soosi sakenee. Saa pulpahtaa. Lopuksi lisätään maun mukaan raastettua muskottipähkinää, suolaa ja pippuria. Sekoitetaan yhteen peston kanssa. 



Voitele parin litran uunivuoka ja levitä pohjalle valmistamaasi soosia. Isonälkäiset voivat tehdä tuplana, öhöm. Lado lasagnelevyt kastikkeen päälle, sitten taas kerros kastiketta, jonka päälle papuja ja viipaloitua perunaa. Niiden ylle ripaus parmesaania, sitten lasagnelevyt, soosi, kasvikset, parmesaani, jne. Ylimmäksi tulee jäädä parmesaani.



Paistetaan 180-200 asteessa noin 20-30 minuuttia, uunin ominaisuuksista ja makumieltymyksistä riippuen.



Lasagnelevyistä vielä sen verran, että jotkut (kaiken maailman isoäidit) tykkäävät kiehauttaa ne vedessä ennen vuokaan latomista. Ketä kiinnostaa, niin operaatio menee näin: kiehuvaan veteen heitetään noin kolme levyä kerrallaan, niiden annetaan kiehua minuutin-parin ajan, jonka jälkeen ne valutetaan, kuivataan kevyesti ja ladotaan vuokaan, pilkkoen reunalevyt sopivan kokoisiksi. Mielestäni hyvää voi tulla muutenkin, vaikka helpottaahan se levyjen pilkkomista, kun eivät ole rutikuivia ja kivikovia. 


Mm-mm-mm..!


Suomi


2 kommenttia:

  1. Oi miten herkullisen näköinen lasagne! En minäkään pahemmin jaksa kovassa kuumuudessa kokkailla....

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Vaan minäpä tänään ryhdyin hurjaksi ja hämmensin soppaa! Huuhhuuh!

    VastaaPoista